Pitkäjänteisyyttä, ei pikavoittoja

Mikä luottamustyössä on ollut antoisinta? Entä turhauttavinta?

”Antoisinta on ollut, kun on voinut auttaa ihmisiä heidän ongelmatilanteissaan. Viime vuosina on ollut myös motivoivaa toimia henkilöstön edustajana Akatemian hallituksessa ja laajemmassa johtoryhmässä.

Hankalana olen kokenut sen, että henkilöstöllä ei ole vielä ollut pysyvää läsnäolo- ja puheoikeutta hallituksessa. Olisi tärkeää, että henkilöstön näkemykset välittyisivät päätöksentekijöille jo silloin, kun asioita valmistellaan.

Välillä on ollut turhauttavaa kuunnella hehkutusta tutkimusrahoituksen lisääntymisestä. Henkilöstön näkökulmasta se tarkoittaa koko ajan lisää töitä. Akatemian henkilöstöresursseja on leikattu vuoden 2005 jälkeen noin neljänneksellä, kun myöntämämme rahoituksen määrä on yli kaksinkertaistunut.

Turhauttavinta onkin ollut valtiovarainministeriöstä johdettu supistamispolitiikka, jossa henkilöstön kehittämistarpeet sivuutetaan.

Koko ajan sanotaan, että priorisoikaa, miettikää mitä voitte jättää tekemättä. Jos tulee uusia tehtäviä, pitäisi tulla myös lisää resursseja.”

Miten henkilöstön edustajana toimiminen valtiosektorilla on muuttunut?

”Olin edellisen kerran luottamusmiehenä 2000-luvun vaihteessa. Suurin ero on juuri siinä, että henkilöstöpolitiikkaa ohjataan nyt liiaksi vain kapeita talouslukuja tuijottaen.

Yrityskonsernille on luontevaa ajoittain priorisoida ja miettiä, mihin kannattaa keskittyä. Valtiolla tämä ajattelu voi johtaa vahingollisiin tuloksiin, kun ohjaus tapahtuu ylhäältäpäin. Todellinen tietämys tarpeista on aina konkreettisen toiminnan tasolla, joka pitäisi pystyä yhdistämään strategioihin.

Valtiosektorilla ei ole yrityssektorin tapaan yhtenäistä mittaria arvonmuodostukselle. Arvo nähdään vain tehokkuusnäkökulmasta. Pitäisi olla paljon herkempi laadullisille asioille. Tästä tulisi käydä laajaa ja avointa keskustelua.”

Miten leikkaukset ovat heijastuneet työympäristöön ja henkilöstöön?

”Monia asioita tehdään kiireellä ja laadusta tinkien. Jätetään myös yksinkertaisesti tekemättä asioita, joita pitäisi tehdä. Tähän viittaa myös keväällä julkaistu Akatemian kansainvälinen arviointi.

Kansainväliseen yhteistyöhön olisi painetta osallistua enemmän kuin nyt pystytään. Meidän pitäisi olla aktiivisesti muotoilemassa tutkimusagendoja, jotta ne vastaisivat tutkijoidemme intressejä. Silloin menestymme paremmin rahoitushauissa, ja se alkaa näkyä tuloksissa.

Kotimaisissa verkostoissakin meiltä odotetaan paljon sellaista, joka nyt jää tekemättä.

Leikkaukset ovat vaikeuttaneet pitkäjänteistä henkilöstöpolitiikkaa ja suunnittelua. Meillä on paljon määräaikaisuuksia ja vaihtuvuutta. Se on organisaation kannalta hyvin kuluttavaa.”

Akatemia on näköalapaikka suomalaiseen tiedemaailmaan. Missä jamassa se on?

”1990-luvulla tutkimukseen ja kehitykseen panostettiin, vaikka lama oli niskassa. Viime vuodet ovat olleet selvästi näköalattomampia.

Nyt näkyy taas valoa tunnelin päässä. Parlamentaarisen TKI-työryhmän yksimielinen mietintö haluaa sitoa lailla valtion tki-rahoituksen vaalikausien yli kohti neljän prosentin bkt-osuutta. Tämä on hyvä esitys, jolla rakennetaan pitkäjänteisyyttä.

Tutkimukselta ei pidä odottaa pikavoittoja. Inhimillisen pääoman rakentamisen merkitystä voi verrata tiestön tai sähköverkkojen rakentamiseen teollistumisen alkuvaiheessa. Kun infraan panostetaan johdonmukaisesti, syntyy edistystä.”

Mitkä näet suurimpina lähivuosien haasteina?

”Suurin haaste on henkilöstöresurssien turvaaminen niin, että ihmisten jaksamisesta voidaan huolehtia. Työnkuviin täytyy sisältyä aito mahdollisuus kehittymiseen. Tämä on tärkeä asia henkilöstön työmarkkina-aseman ja valtiosektorin työnantajakuvan kannalta tulevaisuudessa.”