Uusi Taide- ja kulttuurivirasto – henkilöstö muutosten keskellä
Uuden Taide- ja kulttuuriviraston valmistelu on pitänyt pitänyt Taiken ja KAVIn luottamusmiehet kiireisinä. Luonnollisesti myös virastojen henkilöstöllä on ollut paljon kysymyksiä muutokseen liittyen ja huoltakin.
Tunnelmia tulevan virastouudistuksen valmistelusta kertovat luottamusmiehet Anne Lehtelä Taiteen edistämiskeskuksesta (Taike) ja Tommi Lehtonen Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista (KAVI).
Miten valmistelu on sujunut?
– Uuden viraston perustamisessa opetus- ja kulttuuriministeriöllä (OKM) on ollut suuri vastuu. Ministeriön toiminta on näyttäytynyt jossain määrin epäjohdonmukaisena. Toisaalta annetaan virastoille paljon vastuuta organisaation rakentamisesta, toisaalta halutaan ohjata melko voimakkaastikin viraston valmistelua, Tommi Lehtonen pohtii.

– Muun muassa nopeat ennakoimattomat muutokset ovat tuoneet haasteita. Kävimme alkuvuodesta pitkän neuvottelurupeaman organisaatiorakenteesta. Keväällä molempien virastojen yt-neuvotteluissaan hyvässä yhteisymmärryksessä sopima uuden Taide- ja kulttuuriviraston organisaatiorakenne kuitenkin yllättäen muuttui vain muutama viikko sitten syyskuussa – ministeriön ilmoituksella.
Lehtelä ja Lehtonen kertovat henkilöstöedustajien joutuneen hyvin lyhyessä ajassa reagoimaan muuttuneeseen tilanteeseen. Myös keskusteluissa henkilöstön kanssa on noussut esille, että nopeat ennakoimattomat muutokset aiheuttavat huolta.
– Intensiteetti on selkeästi kasvanut vuoden vaihteessa lähestyvää muutosta kohden. Työnantaja on onneksi luvannut lisää keskustelumahdollisuuksia ja tukea työntekijöille syksyn aikana, Lehtelä ja Lehtonen kertovat.
Yhdistyvät virastot hyvin erilaisia
Yhdistyvät virastot ovat lähtökohtaisesti sekä organisaatiorakenteeltaan että substanssitehtäviltään erilaisia, joten tulevan vuodenvaihteen varsinaiseen virastouudistukseen on valmistauduttu viemällä läpi ensin virastojen sisäiset organisaatiouudistukset syksyllä 2025.
Molemmat luotot pitävät haastavana monesta eri organisaatiorakenteesta neuvottelemista peräkkäin.
– Neuvottelimme siis keväällä samaan aikaan organisaatiorakenteesta, joka astui voimaan 1.8. ja toisesta organisaatiorakenteesta, joka tulee astumaan voimaan 1.1.2026. Vuoden sisällä työntekijät tulevat työskentelemään kolmessa erilaisessa organisaatiorakenteessa ja osa myös kolmella eri nimikkeellä. Käyntikorttipahvia ei siis kannata lähteä tuhlaamaan joka käänteessä uusiin painatuksiin.
– Sinänsä virastojen henkilöstöt tulevat erinomaisesti toimeen keskenään yhteisissä tapaamisissa. Aivan hyvin voisimme jakaa työtilat ynnä muuta. Mutta kyllä on herännyt kysymys siitä, olisiko synergiaa voitu hakea ilman organisaatioiden väkinäistä yhteensovittamista?
– KAVIn näkökulmasta organisaatioiden yhdistymisessä ei nähdä paljonkaan järkeä, Tommi Lehtonen sanoo suoraan.
– KAVI koostuu arkistotoiminnasta, esitystoiminnasta ja kuvaohjelmien säätelystä sekä mediakasvatuksesta. Yhtymäkohtia Taiken toimintaan on hyvin vähän. Hallintorakenteen yhteensovittaminen on osoittautunut todella isoksi kipukohdaksi.
Työpaikkojen puolesta pelkoa
Henkilöstö on luonnollisesti huolissaan työpaikoistaan ja palkasta, molemmat luottamusmiehet kertovat.
– Käymme jatkuvasti paljon keskusteluita muutosten vaikutuksista yksittäisten henkilöiden ja henkilöstöryhmien kanssa. Vaikka kaikki siirtyvät tehtävineen uuteen virastoon ja meillä on käytössä alkuun takuupalkat, tuleva huolettaa ja oman työpaikan puolesta pelätään.
– Virastouudistuksessa palkkoihin ei ole varattu riittävästi rahaa ja vaarana on, että tulevaisuudessa palkkojen harmonisointi alkaa syödä toivottavaa normaalia palkkakehitystä, Lehtelä ja Lehtonen sanovat.
– On muistettava, että sivistys- ja kulttuurihallinnon palkat ovat jo lähtökohtaisesti vertailuissa jäljessä valtion yleistä palkkatasoa. Sivistyshallintouudistuksen yhtenä taustavaikuttimena ovat säästöt, mutta säästöjä ei pidä tehdä henkilöstön jo valmiiksi matalista palkoista.
Millä mallilla palkkausjärjestelmä?
Uuteen virastoon tehdään uusi palkkausjärjestelmä alusta alkaen. Taiken Anne Lehtelä ja Kavin Tommi Lehtonen kokevat luottamusmiehinä olevansa sen valmistelussa ainutlaatuisessa tilanteessa.
– Onnistuminen palkkausjärjestelmän kriteerien laatimisessa on ehdottoman tärkeää. Työn vaikutukset voivat mahdollisesti heijastua vuosikymmeniä eteenpäin tulevan viraston työntekijöihin. Tästä kannamme eniten huolta organisaatiorakenteen valmistuttua.
– Olemme yhdessä tehneet pohjatyötä vertaillen palkkauksen kriteereitä ja henkilöstön sijoittumista nykyisissä järjestelmissä. Taustatuki JUKOlta, kummilta Akavan Erityisaloilta ja sivistyshallinnon muilta luottamusmiehiltä on ollut ja on kullan arvoista, Lehtelä ja Lehtonen sanovat.

Luottamusmiehet muistuttavat, että palkkojen ja tehtävien vaativuuksien vertailu hyvin erilaisten virastojen välillä on vaikeaa. He ovatkin nostaneet vahvasti esiin tarpeen useammasta jukolaisesta luottamusmiehestä, kun palkkausjärjestelmäneuvottelut etenevät yhdistymisen jälkeen.
Luottamusmiesten yhteistyö keskeistä
Molemmat luottamusmiehet nostavat tärkeänä hankkeen onnistumisena esille luottamusmiesten hyvän yhteistyön.
– Meillä on uudistuksen aikana noussut hyvin tärkeään osaan keskusteluyhteys virastojen jukolaisten luottamusmiesten välillä. Etsimme heti ensimmäisiä yhteisiä tilaisuuksia järjestettäessä toisemme ja olemme sen jälkeen jatkaneet tiivistä keskustelua, Lehtelä ja Lehtonen kiittävät.
– Yhteistyössä olemme pystyneet valmistelemaan taustalla sivistyshallintohankkeen ohjaus-, henkilöstö- ja yt-ryhmään vietyjä kannanottoja, joihin olemme kutsuneet myös muut neuvottelujärjestöt mukaan.
OKM:n hallinnonalan jättimäinen virastouudistus etenee
Valtavat opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan virastouudistustoimet ovat loppusuoralla. Uudistuksessa hallinnonalan kymmenestä nykyisestä virastosta muodostetaan viisi virastoa.
Opetushallitus ja sen erillisyksiköt (Kansallinen koulutuksen arviointikeskus, ylioppilastutkintolautakunnan kanslia ja Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus) sekä Kotimaisten kielten keskus yhdistyvät kasvatukseen, koulutukseen ja kieleen liittyviä tehtäviä hoitavaksi virastoksi.
Museovirasto ja Suomenlinnan hoitokunta yhdistyvät kulttuuriperintöön liittyviä tehtäviä hoitavaksi virastoksi.
Kansallisarkisto, Saavutettavuuskirjasto Celia ja Varastokirjasto yhdistyvät arkisto- ja kirjastotoimintaan liittyviä tehtäviä hoitavaksi virastoksi.
Taiteen ja kulttuurin edistämiseen liittyviä tehtäviä hoitaa uusi virasto, johon sisältyvät nykyisten Taiteen edistämiskeskuksen ja Kansallisen audiovisuaalisen instituutin toiminnot. Suomen Akatemia vastaa jatkossakin tieteen edistämisestä omana virastonaan.
Uudistuksen tavoitteena on selkeyttää ja yhtenäistää opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan virastorakennetta toiminnallisesti ja taloudellisesti tarkoituksenmukaisemmaksi kokonaisuudeksi siten, että virastoja on helpompi ohjata, ne ovat toiminnallisesti nykyistä selkeämpiä kokonaisuuksia ja niiden toiminta on yhteiskunnallisesti vaikuttavampaa.
Erika Mattsson
Akavan Erityisalat