Orpon hallitus nosti yhdeksi keskeisimmistä tavoitteistaan valtion aluehallinnon uudistamisen. Siinä kuudesta itsenäisestä alueellisesta aluehallintovirastosta, Valvirasta ja alueellisten Ely- keskusten ympäristöpuolen tehtävistä muodostetaan uusi Lupa- ja valvontavirasto (LVV). Sen tarkoitus on ennen kaikkea vahvistaa yhdenmukaisia lupa- ja valvontakäytänteitä alueesta riippumatta ja sujuvoittaa lupaprosesseja. Elyjen elinvoima- ja liikennepuolen tehtävistä muodostetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta.
Siirtymiä moneen suuntaan
Aluehallintovirastoista siirtymää on myös muualle kuin LVV:oon. Aveista siirtyy uudistuksen myötä Ruokavirastoon eläinlääkärit ja elintarvikevalvonta, Kilpailu- ja kuluttajavirastoon kilpailu- ja kuluttajahallinnon tehtävät ja sisäministeriöön metsäpalojen lentotähystystoiminta. Jukolla on LVV-hankkeessa ollut vahva edustus, ja eri virastojen pääluottamusmiehet ovat tiiviisti pitäneet yhtä. Yhteistoiminnasta vastasi erikseen räätälöity poikkihallinnollinen yt-elin, jonka tarkoituksena oli varmistaa vielä yhteistoiminnan toteutuminen. Tosin pääsääntöisesti sinne tulevat asiat oli valmisteltu jo aiemmin hankkeen alaryhmissä ja koordinaatioryhmissä. Kaikkiin hankkeen alaryhmiin emme jukolaista edustajaa saaneet, mutta koordinaatio- ja hankeryhmiin kyllä.
Sananen uuden viraston rakenteesta
Lupa- ja valvontavirasto rakentuu kuudesta osastosta ja yhdestä toimintayksiköstä: yleinen osasto eli hallinto-osasto, sosiaali- ja terveysalan osasto, varhaiskasvatus, koulutus ja kulttuuriosasto, ympäristöosasto, työsuojeluosasto, pelastus- ja varautuminen -osasto sekä elinkeino ja oikeusturva -toimintayksikkö. Rakenne on määritelty laissa. (Laki Lupa- ja valvontavirastosta 530/2025).
Sosiaali- ja terveysalan osastolle siirtyvät kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontatehtävät niin Valvirasta kuin aluehallintovirastoistakin. Avien osalta voi sanoa, että ne tehtävät, jotka eivät muualle siirry, säilyvät samoina. Nyt vain ympäristöosastolle tulee lupien lisäksi myös valvontaan kuuluvat tehtävät. Sotessa muutos on myös suurta entisen ohjaavan viraston Valviran virkamiesten tullessa kollegoiksi osastolle. Uusina tehtävinä aviin peilaten tulevat myös Valvirasta siirtyvät tupakkalain tehtävät unohtamatta adoptiolautakuntaa ja raskauden keskeyttämis- ja steriloimisasioiden lautakuntaa.
Kaikille yhteistä on tehtävien valtakunnallinen toimivalta. Alueiden tuntemus kuitenkin edelleen säilyy. Sen turvaavat 18 paikkakuntaa käsittävä toimipaikkaverkosto ympäri Suomen. Päätoimipaikaksi tulee Tampere. Haasteeksi voi tulevaisuudessa tulla se, että kaikissa toimipaikoissa ei ole osaamista kaikkiin tehtäviin laajasta toimipaikkaverkosta huolimatta.
Valmistelutöitä on tehty paljon
Uudistuksen valmistelu alkoi syksyllä 2023 hankkeen tarkkojen suunnitelmien laatimisella. Kuluneina kahtena vuotena on päästy pitkälle. Hanketoimistoa vetää ja hankkeen johtajana toimii VM:n Mikko Saarinen. Valtavan uudistuksen vieminen näin nopealla aikataululla on vaatinut niin henkilöstöltä kuin hanketoimistolta paljon, samoin ministeriöiden virkamiehiltä. Uudistuksen rinnalla kunkin on ollut pakko suoriutua omista virkatehtävistäänkin. Hankkeen valmistelukokoukset ovat vieneet työpäivästä suuren osan. Perehtyminen hankemateriaaleihin, uusiin lakeihin ja niiden perusteluihin on täytynyt tehdä omalla ajalla. Taukoja ei päiviin juuri ole mahtunut.
Virastoon rakennetaan uutta palkkausjärjestelmää yhteistyössä työnantajan kanssa, luodaan pelisääntöjä arjen työskentelylle, neuvotellaan erilaisia sopimuksia yhteistoiminnasta, luottamusmiesten määrästä ja asemasta, joitakin mainitakseni. Samaan aikaan on taloutta kiristetty, erilaisia säästöpäätöksiä on tulvinut virastoihin ja sen takia vapautuviin tehtäviin ei ole pystytty palkkaamaan uusia virkamiehiä. Tehtävät eivät kuitenkaan ole suinkaan vähentyneet, vaan lainsäädännöstä tulee koko ajan uusia. Virkamiehet ovat kovilla. Yleinen ilmapiiri ei ole ollut omiaan arvostamaan tätä oikeusvaltiota turvaavaa ”koneistoa” ja usein on huomannut, että unohtuu virkamiestenkin olevan ihmisiä.
Minna Luotonen
Pääluottamusmies, Juko
Aluehallintovirastot