Virastoerät valtiolla – paikallista sopimista parhaimmillaan

Paikalliset virastoerät eivät ole valtiosektorilla uusi asia. Ne ovat olleet osa keskustason sopimuksia aina 1990-luvulta, jolloin virastokohtaisiin palkkausjärjestelmiin alettiin siirtyä. Virastoerien suuruus suhteessa yleiskorotukseen on eri aikoina hieman vaihdellut. Käynnissä olevalla sopimuskaudella painopiste on selkeästi yleiskorotuksissa, muun muassa palkansaajien ostovoiman turvaamiseksi.

Virastoerä tarkoittaa sitä, että korotuksia ei lähtökohtaisesti jaeta yleiskorotusten tavoin tasaisesti kaikille. Sen sijaan työnantaja ja henkilöstöjärjestöjen palkalliset edustajat eli (pää)luottamusmiehet käyvät virastoissa neuvottelut siitä, miten virastoerään varattu palkkasumma kohdennetaan viraston palkkausjärjestelmän kehittämiseksi.

Virastoerää jaettaessa palkankorotuksen suuruus vaihtelee paikallisen ratkaisun mukaisesti. Palkankorotukset voivat vaihdella ammattiryhmittäin tai tehtävittäin. Olennaista on lisäksi huomata, että jokainen palkansaaja ei välttämättä saa korotusta. Valtaosa virastoeriä koskevista neuvotteluista päätyy yksimielisyyteen työntekijäjärjestöjä edustavien luottamusmiesten ja työnantajan välillä. Jos paikallinen neuvottelu jää erimieliseksi, maksetaan virastoerä yleiskorotuksena kaikille. Tämä ns. perälauta toimii hyvänä vakuutena sille, että myös työntekijäpuolen neuvottelijoilla on pöydässä riittävästi neuvotteluvoimaa. Monilla muilla sopimusaloilla työnantaja päättää viime kädessä paikallisten erien kohdennuksen.

Virastoerien neuvotteluprosessit ja erien kohdennukset toimivat valtaosin tarkoitustaan vastaavalla tavalla. Valitettavasti kuitenkin myös ongelmia tulee säännöllisin väliajoin tietoon. Akilleen kantapäänä virastoeräneuvotteluissa on usein henkilöstön ja sen edustajien näkökulmasta tiedonsaanti. Työnantajapuoli ei aina kykene tuottamaan sellaista palkkatietoa, jonka pohjalta aito neuvottelu olisi mahdollista. Tällöin saatetaan ajautua perälautaratkaisuna olevaan yleiskorotukseen, vaikka viraston palkkausjärjestelmän kehittäminen olisi molempien neuvotteluosapuolten intressissä.

Pitkästä historiastaan huolimatta virastoeräneuvottelujen kulttuuri vaatii edelleen opettelua ja aidon sopimisen halua myös valtiolla.

Petri Toiviainen

Neuvottelupäällikkö

Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut