Luottamusmies on apunasi arjessa
Kun työpaikoilla käynnistyy YT-menettelyt tai muuten tapahtuu suuria muutoksia, työntekijäpuolen kommentit julkisuuteen antaa yleensä luottamusmies. Tästä syntyy helposti vaikutelma, että heidän pääasiallinen työnsä on edustaa työntekijöitä näissä tilanteissa.
Tosiasiassa tämä on vain osa luottamusmiehen tehtävistä. Luottamusmiehen tärkein tehtävä on olla yksittäisen jäsenen tuki ja turva sekä toimiva linkki työnantajan ja henkilöstön välillä. Tavoitteena on ennen kaikkea hyvä yhteistyö ja konfliktien välttäminen.
Luottamushenkilöiden tehtävänkuvissa on eroja
Luottamusmiesten toimenkuvissa on myös vaihtelua riippuen työpaikasta ja työnantajasektorista. Yhtä ja ainoaa luottamusmiehen työnkuvaa on mahdoton määritellä. Se vaihtelee suuresti työpaikasta riippuen ja muutamia erilaisia titteleitäkin löytyy. Isoilla työpaikoilla luottamusmiehiä voi olla useita ja heidän keskuudestaan valitaan pääluottamusmies, joka kantaa kokonaisvastuun ja edustaa koko henkilöstöä. Pääluottamusmiehiä on enimmäkseen julkisella puolella.
Luottamusmies-nimikkeen sijaan on vähitellen vakiintumassa sukupuolineutraali termi luottamushenkilö. Valtiolla tämä edellyttää kuitenkin luottamusmiesten asemaa määrittelevien lakien ja sopimusten termien muuttamista.
Luottamusmiesten tärkeä tehtävä on valvoa virka- ja työehtosopimusten ja työelämää koskevien lakien noudattamista työpaikalla. Tästä on alkujaan koko luottamusmiehen tehtäväkin saanut alkunsa: Luottamusmiehiä tarvittiin, jotta työpaikoilla saatiin aikaiseksi työntekijöiden ja työnantajan yhteinen näkemys tehdyistä sopimuksista. He myös valvoivat, että näitä sopimuksia noudatettiin.
Luottamushenkilö on ennen kaikkea tukihenkilö
Jo pelkkä titteli ”luottamusmies” kertoo paljon: tehtävään valitaan henkilö, johon luotetaan. Luottamusmies tukee esimerkiksi silloin, jos työpaikalla tulee hankaluuksia. Neuvottelujärjestömme Juko panostaa paljon luottamushenkilöiden koulutukseen. Siksi heillä onkin yleensä paljon tietoa esimerkiksi virka- ja työehtosopimuksista, paikallisista palkkausjärjestelmistä sekä työlainsäädännöstä, ja he osaavat neuvoa näihin liittyvissä asioissa.
Olennainen osa luottamusmiehen työtä on edustaa työntekijöitä, kun työpaikalla tehdään erilaisia paikallisia sopimuksia, neuvotellaan palkankorotuserien kohdentamisesta tai käydään YT-neuvotteluita. Joidenkin työnantajien mielestä luottamusmies on lähinnä riesa, mutta yleensä työnantajalle on vain etua siitä, että on vain yksi henkilö, jonka kanssa voi hoitaa kymmenien tai jopa satojen ihmisten asioita. Yhteistyökumppanuus on tärkeää eikä vastakkainasettelu.
Kiinnostaisiko luottamushenkilön tehtävä?
Valtion virastoissa toimii yhteensä noin 820 pääluottamusmiestä, luottamusmiestä ja varamiestä. Määrä kuulostaa suurelta, mutta luottamushenkilön tehtävää vain harva heistä hoitaa päätoimisesti. Useimmat haluavat myös pitää kiinni omasta substanssityöstään ja oman osaamisensa säilymisestä. Luottamusmiehet valitaan viraston sisäisillä vaaleilla ja yleinen toimikauden pituus on kaksi vuotta. Mutta mikä luottamusmiehen tehtävässä houkuttelee?
Luottamushenkilöt kertovat, että tehtävän kautta avautuu ikkuna uusiin ja mielenkiintoisiin asioihin. Siinä tutustuu omaan virastoonsa ja sen johtoon sekä koko hallinnonalaankin aivan uudella tavalla. Samalla saa mahdollisuuden vaikuttaa oman työyhteisön asioihin ja sen päätöksentekoon. Vaikka työ on haasteellista, on se myös motivoivaa ja antoisaa. Yllättävän moni luottamushenkilöksi ryhtynyt jaksaa ja haluaa hoitaa tehtävää vuosikausia. Jos tehtävä kiinnostaa, kannattaa käydä juttelemassa oman luottamusmiehen kanssa ja selvittää, koska seuraavat vaalit pidetään. Jotta kynnys ei olisi turhan korkea, useimmat aloittavatkin varaluottamusmiehen tehtävästä.
Arja Varis
Loimu